Huutavan Ääni Dystopiassa Kaikki kulttuurit on tuhottava

Suomessa ei ole kulttuuria. Ja se on hyvä asia.

  • Suomessa ei ole kulttuuria. Ja se on hyvä asia.

 

 

Suomessa ei juurikaan ole kulttuuria. Ja se on hyvä asia.

Jollekin saattaa tulla mieleen tuosta otsikosta vasemmistopolitiikkojen ympäri Eurooppaa käyttämä hokema, että koska meillä itsellämme ei ole kulttuuria, on mukavaa saada kulttuuria lähi-idästä. Minun pointtini ei ole tuo. Minun mielestäni on positiivista, ettei meillä ole kulttuuria, eikä kulttuuria tule tänne enempää tuoda. Sen sijaan viimeisetkin kulttuurin rippeet olisi tuhottava.

Kulttuurilla voidaan tarkoittaa monia asioita, kuten vaikka taidetta, käyttäytymismalleja tai uskontoja. En kuitenkaan ole väittämässä, ettei Suomessa tehdä taidetta. Sen sijaan väitän, ettei täällä ole mitään pakkonormeja siihen, mitä saa tehdä ja mitä ei. Tietenkin sana ”suomalainen” herättää jotain ajatuksia kahvia juovasta kaverista, joka tykkää jääkiekosta, makkarasta, kaljasta, Aku Ankasta, ja harrastaa sauvakävelyä, sekä lähtee tästä maailmasta saappaat jalassa ja naru kaulassa.
Mutta ei kukaan pidä ”epäsuomalaisena,” jos ei harrasta mitään noista. Ei kukaan tuomitse vaikka sanon, etten seuraa jääkiekkoa. Jääkiekon seuraaminen on vain yleistä Suomessa, mutta se ei ole mikään pakotettu asia.

Aina välillä saa lukea artikkeleita Thaimaahan reissanneista turisteista, jotka ovat joutuneet vankilaan, kun eivät ole osanneet käyttäytyä (= ovat tehneet jotain, mikä on länsimaissa sallittua, mutta Thaimaassa ehdottomasti kiellettyä). Tästä syystä luin vähän turistioppaita, että miten toimia siellä, etten olisi yksi niistä turisteista, jotka päätyy vankilaan. Kun sitten olin Thaimaassa ja elokuvateatterissa ilmestyi ruudulle kuningas, ymmärsin nousta penkistä ylös tämän kuninkaan kunniaksi. Joku pöljempi turisti olisi jäänyt istumaan ja saattanut joutua ilmiannetuksi poliiseille kuningasta pilkkaavana öykkärinä.

Suomi on siitä hieno maa, että täällä mitään tuollaista ei oikein voi käydä. Turisti ei voi vahingossa joutua täällä vankilaan, koska meillä ei ole semmoisia kulttuurisääntöjä, mitä muualla on, vaan me olemme vapaa maa.

Eikä kyse ole pelkästään siitä, että poliisi tulee pidättämään, vaan kyse on tuomitsevasta ilmapiriistä, jossa normien ulkopuolisiin suhtaudutaan vihamielisesti ja ihmiset loukkaantuvat väärinkästitysten vuoksi.

 

Esimerkiksi Kiinassa kellon antaminen lahjaksi on loukkaus. Ainoastaan johtajalla on oikeus antaa lahjaksi kello, koska se pitää sisällään viestin, ”tavallaan omistan sinut.” Jos taas tavallinen ihminen antaa toiselle kellon, se tarkoittaa, ”olet narttuni.”Olisi mielenkiintoista tietää, että kuinka yleistä on, että tästä kulttuurista ulkopuolinen erehtyy ostamaan kiinalaiselle kellon, ja miten nämä kiinalaiset ovat asiaan reagoineet. Mielestäni olisi törkeää loukkaantua tuosta lahjasta, koska lahjan antaja ei ole mitenkään voinut tietää loukkaavansa.


On hyvä tehdä pesäero sille, mikä on vaikka harrastamista, ja mikä on kulttuuria. Ei kukaan sano suomalaisen "harjoittavan kulttuuria", kun tämä vaikka saunoo, käy akupunktiossa, polttaa suitsukkeita tai opettelee karatea. Suomalainen vaan tekee asioita mistä tykkää. Kun taas vaikka muslimi syö rituaaliteurastettua lihaa, eihän syö sitä siksi, että se maistuisi paremmalta. Rituaaliteurastettu liha vaan kuuluu kulttuuriin.

 

On mukavaa, että ihmiset yhdessä sopivat tilaisuuksiinsa sääntöjä ja sitten noudattavat niitä, mutta sellainen meininki, että oletetaan muiden automaattisesti tietävät tietyt säännöt, on mielestäni typerää.

Ja ylipäänsä pidän kaikkea sellaista kielteisenä, jota tehdään ihan vain siksi, että niin on ennenkin tehty. Syödään pääsiäisenä mämmiä, vaikka se on pahaa. Haluaisin ihmisten vapautuvan sosiaalisesta paineesta, jota uskonnot ja kulttuurit luovat, että jokainen voisi olla sellainen kuin oikeasti on.

Minulla on erittäin kielteinen suhtautuminen uskontoihin ja kulttuureihin. Tämä koskee siis myös kristinuskoa ja Suomen kulttuuria. Minun ihanneyhteiskuntani on individualistisista ihmisistä koostuva kokonaisuus, jossa ei ole yhteneväistä kulttuuria, etikettiä, tapoja tai valtauskontoa.

Onneksi Suomessa ei juurikaan ole kulttuuria. Täällä on lähinnä lestadiolaiset tanssi- ja televisiokieltoineen, romanit jengiläisasuineen, jehovat humpuukineen ja kestomenkoissa elävät saamelaiset. Mutta eiköhän nuokin poppoot pikkuhiljaa länsimaalaistu ja luonnollisesti ajan kanssa häviä maan päältä, kuten suomenruotsalaisetkin. Suomenruotsalaisia on siis joka vuosi vähemmän, koska jälkipolvesta koko ajan pienempi osa mieltää itsensä suomenruotsalaiseksi. Tämä johtuu suomalaisten kanssa elämisestä ja siitä, että monilla vain toinen vanhempi on suomenruotsalainen. On siis aivan luonnollista, että tällaiset kerhot tuhoutuvat monikulttuurisessa yhteiskunnassa, kun vaan tarpeeksi monta sukupolvea mennään eteenpäin.

Oli Suomessa ennen kulttuuria. Esimerkiksi joka joulu kaikki lapset piiskattiin läpi, ”koska ovat kuitenkin joskus salassa tehneet pahojaan jäämättä kiinni.” Huokaus. Onneksi Suomessa ja länsimaissa kaikki kulttuuri on kuolemassa. Ihmisistä tulee vihdoin vapaita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Suomessa ei ole yhtenäiskulttuuria. Jonkinmoinen kulttuuri on olemassa.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Mikä on yhtenäiskulttuurin ja normaalin kulttuurin ero?

Itse ajattelen että elämme meemien vallassa. Internetin ulkopuolella meemi tarkoittaa käyttäytymismallia ja uskomuksia. Esim. Raha on meemi, seteli on vain hieno paperin pala, mutta meemit tekevät siitä 20 euron arvoisen. Meemit pitävät yhteiskuntajärjestystä yllä, ei poliisi pystyisi mitenkään selvittämään miljoonia samanaikaisia rikoksia. Keltainen viiva autotiellä on meemi, eihän se ole kuin maalia asfaltilla.

Ihmiskunta tuhoutuu ilman meemejä mutta samalla se rajoittaa vapautta ja ajattelua.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Ahha? Mä en ymmärrä mitään? Oon kai liian vanha.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Mitä on kaikille yhteinen suomalainen kulttuuri? Pitääkö sellaiseen sopeutua?
Ovatko alueelliset variaatiot, kulttuuri ja muista poikkeavat tavat siis uhka suomalaisuudelle?
Onko tasavertaisuus sama kuin tasapäisyys?

Ilkka Huotari

Onhan Suomessa jonkinlainen käsitys, mikä on kohteliasta, tai mitkä on sopivat rangaistukset vaikka eri rikoksista jne. Eli Suomessa on yhtenäiskulttuuri.

"Yhtenäiskulttuuri tarkoittaa kulttuuria, jossa samat arvot ja ihanteet vallitsevat kaikilla osa-alueilla, niin tieteen, taiteen kuin arkielämänkin piirissä. Kaikilla on suunnilleen sama käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin."

Toki Suomessa seinät ovat leveämmällä kuin jossain muussa maassa.

Jouko Turkka, Teemu Mäki, ja eräät muut ovat yrittäneet kyseenalaistaa yhtenäiskulttuuria, ei kovin hyvällä menestyksellä.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Laki määrittelee rajat ja sen puitteissa eletään maassa maan tavalla.
Niinpä esim blogistin mainostama, juuri suljettu mv ei vaan kyennyt siihen taipumaan. Niille suomalaisuus oli tappouhkauksia ja raiskausfantasioita.

Ilkka Huotari

Kyllähän MV tuolla näyttää edelleen olevan...

kaikenlaiset tappouhkaukset tuntuvat olevan nykyään kovin yleisiä. Ei poliisi niitä kyllä tutki, kun ei niitä pidetä uskottavina.

Tommi O. Pälve

Mainostin MV-lehden toiminnan olevan vastenmielistä.

Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #9

Vähän voisivat joskus kunnioittaa enemmän yksityisyyttä. Muuten oikein hyvä.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Onhan meilläkin käyttäytymis kulttuuria. Esim. Jos sovitaan jotain niin paiskataan kättä päälle.. ennen jopa vielä minun nuoruudessa kun sovittiin suullisesti ja kättäpäälle siitä myös pidettiin kiinni. .. eikä keksitty tekosyitä. Nykyisin kaikki pitää olla mustaa valkoisella.

Mutta mitään vankilaan joutumista onneksi ei ole..

Ja ennen oli maalaisjärki kulttuuria, nykyisin tuntuu että se on häviämässä esim. Poliisejen keskuudessa ja myös muidenkin..

Myös Suomessa on ravintolassa omanlaisensa kulttuuri. Kahviloissa haemme omat syömiset. Emme jätä tippejä ja tarjoilijat ovat enemmän kavereita kuin tarjoilijoita, heidän puhe ja liikkumiskäyttätymisestä sen huomaa.

Suomessa on oma kulttuuri se on vain erilaista kuin Kiinassa tai Thaimaassa.. Ja itse tykkään Suomalaisesta kulttuurista sen takia on harmi kun sitä vähätellään ja halutaan sekoittaa/poistaa..

Karri Aronen

Ei. Ne eivät länsimaalaistu. Koskaan.

Toimituksen poiminnat