*

Tommin politiikkanurkka. Kaikki kulttuurit on tuhottava

Ruotsissa tuhansittain väkivaltaisia islamisteja

"RUOTSIN turvallisuuspoliisi Säpo laskee, että Ruotsissa on tällä hetkellä tuhansia väkivaltaan taipuvaisia ääriajattelijoita.

 

Viime vuosien kehitys on ollut räjähdysmäistä, kirjoittaa uutistoimisto TT, joka on haastatellut Säpon pääjohtajaa Anders Thornbergiä.

”Emme ole nähneet mitään vastaavaa tässä mittakaavassa aiemmin”, Thornberg sanoo.

Erityisesti kyse on islamilaisista ääriajattelijoista. Vuonna 2010 Säpo laski, että heitä olisi Ruotsissa noin 200.

”Voisimme sanoa, että määrä on kasvanut sadoista tuhansiin nyt”, Thornberg sanoo."

-YLE

 

Muut Ruotsin puolueet väittävät, että tilanne johtuu siitä, ettei ole tarpeeksi rakennettu verorahalla moskejoita ja islamilaisia päiväkoteja, sekä siitä, että kantaruotsalaiset ovat vihapuhetta harjoittavia rasisteja.

 

Ruotsidemokraatit väittävät, että tilanne johtuu siitä, että ääri-islamisteja on päästetty maahan sisään ja kotouttamisessa ei olla keskitytty muslimien länsimaalaistamiseen, vaan on tuettu heidän omaa kulttuuria.

 

Jos olisit Ruotsin kansalainen. Kumpaa äänestäisit? Muita vai Ruotsidemokraatteja?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Kumpaa äänestäisit? Muita vai Ruotsidemokraatteja?"

Ei sillä taida olla enää merkitystä, että äänestääkö. Ruotsi ei pysty enää resetoimaan tai korjaamaan tilannettaan.

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve

Ikävästi vähän näyttää siltä.

Nyt olisi tärkeää vaan saada passitarkastukset Suomen ja Ruotsin rajalle, ettei tule enempää islamisteja tänne hillumaan.

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve

Kristiina Koivunen kirjoitti kirjan Suomesta ISIS-järjestön riveihin lähteneistä muslimeista.

Tässä pätkä:

"Kotona meille opetetaan, kuinka meistä ei voi tulla suomalaisia eikä kristittyjä. Lapset kilpailevat siitä, kuka lukee Koraania kauneimmalla äänellä ja pukeutuu peittävimpään asuun. Koulussa opetetaan suomen kieltä ja suomalaisuuteen assimiloitumista, kertoo kirjaan haastateltu maallistunut muslimimies."

Tämä kannattaa ottaa huomioon siinä, että Suomessa on islamilaisia päiväkoteja, joissa lapsille opetetaan arabiaa, luetaan Koraania, pakotetaan kumartamaan kohti Mekkaa, sekä kiikutetaan moskejoihin kuuntelemaan saarnoja.

Mikään ei viittaa siihen, etteikö Suomi olisi Ruotsin tiellä.

Nykyinen hallitus on sitoutunut nykyiseen politiikkaan.

Käyttäjän ViliLustman kuva
Vili Lustman

Huolestuttavinta terrorismissa ei ole itse terrorismi, vaan, että jokaista terroristia kohden on tuhansia samoja aatteita tukevia ja arkielämässään toteuttavia. Kynnys silmittömään väkivaltaan on todella suuri, vain pieni osa ääriajattelijoistakaan kykenenee hirmutekoihin, ainakaan näin rauhan aikana.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Swedustanian Kalifaatti on perustaltaan jo lähes valmis. RIP Ruotsi, kepeät mullat haudallesi.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Yksi isku tehty kuorma-autolla ja sekin taisi olla pelkästään omalla asialla.

Ruotsissa kaikki hyvin.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari
Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm

Ja nyt pelätään niin saatanasti!

Siinähän on hyvä motto koko elämälle...

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve

Iso-Britanniassa esimerkiksi on aloitettu radikalisoitumisen ennaltaehkäisemiseksi ohjelma johon kuuluu muunmuassa keskustelut ääri-islamista nuorten kanssa.

Keinovalikoimaa on läjätolkulla siihen, että kehitys menisi parempaan.

Suomessa ikävä kyllä ollaan vasta siinä pisteessä, että minunkaltaiseni ihmiset joutuvat jatkuvasti "pelottelemaan" netissä, että näihin ongelmiin herättäisiin. Vasta kun ongelmat myönnetään, niitä aletaan ratkaisemaan.

Paljon mielummin lukisin vain uutisista kuinka viranomaiset ratkovat näitä ongelmia, ja voisin itse keskittyä vaikka videopelien pelaamiseen.

Tällä hetkellä viranomiset vaan hokee slouganeja kuten "punahilkasatua", "pelolle ei saa antaa valtaa," "islamilaiset päiväkodit auttavat kotoutumaan", "suurmoskeija vähentää ääri-islamia" jne. Ja kaikki "ammukset" lauotaan "rasisteja" kohti. Nämä 50 poliisia, jotka metsästää "vihapuhetta" netissä pitäisi laittaa tekemään jotain aivan muuta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset