Tommin politiikkanurkka. Kaikki kulttuurit on tuhottava

Feminismi on skientologiaa

Unkari juuri lopetti yliopistoista sukupuolentutkimuksen pseudotieteenä. Tämä herätti huomaamaan, että sukupuolentutkimus pitää sisällään paljon sellaisia asioita, mitkä tekee siitä enemmänkin uskonnon kaltaisen kuin vakavasti otettavaa tiedettä. Sukupuolentutkimuksessa jopa suoraan myönnetään, että tilastoihin ja muihin tosiasioihin otetaan tarkoituksella oma subjektiivinen näkövinkkeli, jolla asioita tarkastellaan. Ja tässä tuleekin ensimmäinen uustermi: Standpoint-teoria. Näitä uustermejä on feminismistä kuplinut hyvin paljon, mikä on johtanut siihen, että jos on ns. ulkopuolinen on halunnut käydä feministien kanssa keskustelua, on hän joutunut opettelemaan ideologian oman termistön. Nykyään erilaisten internetmeemien ja muiden juttujen ansiosta iso osa termeistä on tullut suuren yleisön tietoisuuteen, mutta jos nyt oikeasti mietimme noita termejä ja niiden käyttöpotentiaalia, niin ei niillä ole mitään virkaa, kuin jossain todella pienen hörhöporukan omissa kesteissä. 

Kävin juuri luennolla, joka käsitteli korruption psykologiaa, mutta luennon jälkeen kyselytunnilla aihe alkoi rönsyillä ja luennoitsija meni myös sellaisiin aiheisiin kuten vallan hankkiminen ja manipuloiminen.  Yhdeksi esimerkiksi luennoitsija otti skientologian, joka on siinä mielessä nerokas kultti, että se on luonut aivan oman kielensä. On dianetiikkaa, e-mittaria, engrammeja ja muuta. Jäsenet ymmärtääkseen puhutun asian, joutuvat oppimaan ideologian termistön, ja täten vakuuttuvat ensin sanojen tarkoittavan oikeasti jotakin, minkä vuoksi heidän on paljon helpompi uppoontua ideologian syövereihin ja alkaa ottamaan mitä tahansa huuhaata todesta.


Minua joskus koitettiin huijata mukaan pyramidibisnekseen. Kaverini pyysi kuuntelemaan jotain luentoa ja sen jälkeen minua pyydettiin sijoittamaan rahaa joihinkin vitamiinipillerimyyntipaketteihin. Luento näin jälkikäteen oli mielenkiintoinen siksi, että se myös vilisi ihan täysin keksittyjä termejä. Kaikille jutuille oli jokin oma keksitty nimi, vaikka nille olisi voinut helposti olla myös jokin arkinen suomennos. Luennolle osallistuvilla valtaosalla oli rahat menneet ja piti saada houkuteltua lisää osallistujia, jotta rahat saisi takaisin. Tämä sai heidät puhumaan täysin kritiikittömästi tästä pyramidibisneksestä, ja joka puolella vilisi näitä keksittyjä termejä. Olo oli kuin olisin uskonnollisen kultin kokouksessa.

Olen havainnut, että tällaisia uustermejä keksitään jatkuvasti lisää tai niitä otetaan käyttöön vaikka ovat ehtineet uinuta jo kymmeniä vuosia. Esimerkiksi joskus muinoin Elvistä syytettiin kulttuuririistosta, kun hän teki samankaltaista musiikkia kuin tummaihoiset aikalaisensa. Olisi luullut, että termille "kulttuuririisto" voisi nauraa näin 2010 -luvulla, mutta mitäs vielä. Termi on suuremmassa käytössä kuin koskaan aiemmin. Esimerkiksi Suomessa nousi kohu Oulun Yliopiston videosta, jossa näkyi taustalla saamelaisrumpu vitriinissä.  Oli kulttuurista riistoa videoida rumpu, tai jotain. En ymmärrä, enkä oikeastaan edes halua ymmärtää.
Sen mitä olen kulttuuririistosta keskustellut, niin olen saanut selville, ettei oikeastaan ole mitään tarkkoja sääntöjä milloin mikäkin on riistoa ja milloin ei. Eli esimerkiksi jos intialainen saunoo, se ei ole riistoa, koska suomalaisia ei voi riistää, mutta jos suomalainen polttaa suitsukkeita, hän riistää intialaisia. Eli isolta osin nämä perustuvat hierarkkiaan, mutta myös siihen loukkaantuuko joku tai onko jollain mahdollista loukkaantua, ja muuta tallaista. Mutta se juuri tässä on, kun nämä asiat pitäisi nähdä sydämellä, kun näitä ei voi mitata, niin on hankala nähdä jotain kulttuuriistoa minään vakavasti otettavana tieteellisenä terminä.

Lisäksi mainitut hierarkiatkin ovat vähän epämääräiset. Miten joku valkoinen työtön ja muka heikommassa asemassa kuin arabialainen öljysheikki. Tai onko talousmahti Kiina jotenkin heikossa asemassa oikein mihinkään verrattuna? Loppuepeleissä itsekeksimien hierarkioiden noudattaminen johtaa aina mielivaltaan, kuten nyt ollaan länsimaissa nähty. Valkoinen mies on aina pahin kaikista, muslimimies on aina heikoimmassa asemassa, ja musliminaisia ei ole olemassa. 

Tämä hierarkkia-ajattelu (= ns. uhripyramidi-ajattelu) on merkittävä osa sukupuolentutkimusta ja feminismiä. Lisäksi feminismissä on termejä kuten mikroaggressio, mieshaara, miesselitys, nais- ja miesoletetut, valkoinen etuoikeus, jne. mikä pakoittaa ulkopuolisen kuulijan opettelemaan feministiset ajatukset, jotta voi ymmärtää, mistä feministit puhuvat, vaikka olisi lähtökohtaisesti (länsimaalaista, 2010-luvun) feminismiä vastaan. Tämä kuitenkin johtaa joukkosuggestioon, kun ihmiset viljelevät samoja termejä jatkuvasti. Niistä termeistä tulee täten totta, ja entistä useampi heikkomielinen sitten uppotuu feminismiin ja uskoo heidän muutkin matransa. Muista mantroista esimerkkinä voisin kertoa, että luin eilen jonkun uutisen kommenttiosiosta naisen kommentin, jossa surkuteltiin sitä, ettei nainen voi tienata Suomessa yhtä paljon kuin mies, koska lait kieltävät sen. Koetin toki kysyä, että mitkä lait, mutten usko saavani vastauksia. Feminismissä on kuitenkin hoettu jatkuvasti, että naiset tienaa vähemmän, koska patriarkaatti, niin toki sitten heikkolahjaisimmat uskoo mitä tahansa salaliittoteorioita. Se on täysin johdonmukainen seuraus tällaiselle toiminnalle.
Ja toki kun entistä useampi naisenalku vakuuttuu siitä, että joku paha patriarkaatti alistaa naisia miesselityksillä ja mieshaaroilla, niin tietenkin sitä useampi lähtee fanaattisemmin mukaan äärifeminismiin ja pyrkii toteuttamaan mahdollisimman radikaalia politiikkaa, jotta pahat miehet saisivat selkäänsä. Tästä esimerkkinä feministipuolueen vaatimus miesverosta.

Mutta juuri tämä uuden kielen luominen on jännä piirre. Tietenkin lahkojohtaja käyttää luomaansa kieltä välineenä aivopesuun ja hallintaan, samoin kuin pyramidibisneksen perustaja käyttää omaa termistöään huijaamiseen, niin olisiko kenties perusteltua kysyä, että onko feminismi hieno ideologia, jos se joutuu sortumaan manipulointiin saadakseen kannattajia? Ja kun feminismi on tuollainen oman termistönsä ympärillä pyörivä lahko, eli eräänlainen uskonto, niin olisiko perusteltua tehdä Suomessa Unkarit ja kieltää sukupuolentutkimus epätieteenä?

 

Mielestäni feminismin pelottavin piirre on sen kyky ( =eli kykenemättömyys) vastaanottaa kritiikkiä. Femininistien mielestä kritiikki pääasiassa on joko naisvihaa, miesselitystä, sivistymättömyyttä tai muuta vastaavaa. Esimerkiksi minulle on feminismi-keskusteluissa vastattu monesti vain "nöf nöf"-kommentilla, eli ilmeisesti viitattu, että olen sika tai jotain? 
Jokatapauksessa tämä ei eroa siitä, kuinka kristinuskossa kyseenalaistaminen on syntiä, skientologiassa kyseleminen on tietämättömyyttä ja pyramidibisneksessä epäröiminen on pelkuruutta. Feminismissä jos et kannata feministien juttuja aina naiskiintiöistä sukupuolineutraaliin kolaamiseen (todella typerä termi, kun tuo kolaaminen perustuu sille, että pyritään kolaamaan ensin naisten enemmän käyttämät tiet ja vasta sitten miesten käyttämät tiet) niin sitten olet sovinisti ja vihaat naisia. Tällainen yksilöä syyllistävä meininki on todella tuttua kaikista isoista lahkoista. Jos et ole samaa mieltä, olet vääränlainen.
Ja mielestäni tuollaista mentaliteettiä ei saa opettaa yliopistoissa.

PS. loppukevennyksenä Ilkka Kiven ja Veronica Honkasalon tappelu twitterissä. Käsittelee blogissani esille tuotuja asioita.

https://twitter.com/KoomikkoKivi/status/1028643353620037632

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Näitä uustermejä on feminismistä kuplinut hyvin paljon, mikä on johtanut siihen, että jos on ns. ulkopuolinen on halunnut käydä feministien kanssa keskustelua, on hän joutunut opettelemaan ideologian oman termistön.»

Voi voi. Sellaista se on, että kaikki alat ja ryhmät jatkuvasti kehittävät omaa terminologiaansa. Tieteessä siihen saa tottua, enkä nyt väitä, että naistutkimus tällä perusteella olisi varsinaista tiedettä.

    «Lisäksi feminismissä on termejä kuten mikroaggressio, mieshaara, miesselitys, nais- ja miesoletetut, valkoinen etuoikeus, jne. mikä pakoittaa ulkopuolisen kuulijan opettelemaan feministiset ajatukset, jotta voi ymmärtää, mistä feministit puhuvat»

Onko se sinulle siis ongelma, että sinun pitäisi ymmärtää mitä toinen sanoo, jotta voisit olla eri mieltä? Ettäkö eri mieltä pitäisi voida olla ymmärtämättä mitä mieltä toinen on? Koska ovat kuitenkin väärässä, ei tarvitse edes kuunnella?

Varmasti feminismi (tai mikä nyt onkin) on tuottanut monia termejä, kuten aivan jokainen oppiala tai poliittinen suuntaus. Jos ne ovat käyttökelpoisia, onko se sitten kovin suuri rasite oppia ymmärtämään ne? Epäilemättä jotkin termit voivat olla arvolatautuneita.

Äärioikeistonkin kanssa keskusteltaessa on hyvä osata mv-terminologia matuista partalapsiin. Se taitaa olla vähintään yhtä latautunutta kuin radikaalifeministien kieli.

Mitäs näitä Perussuomalaistenkin sanastosta löytyviä termejä löytyy – jihad-turismi, elintasosiirtolaisuus ja niin edelleen. Maahanmuuttokriittisestä kielestä löytyy jopa oma sanakirjansa, joka pitkälti dokumentoi "Mestarin" erikoisterminologiaa.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Liian älykästä tekstiä älylliselle köyhälistöllemme, feministeille.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Hyvin jäsennelty kirjoitus. Kaikki jotka ovat seuranneet USA:n tapahtumia tietävät miten aggressiivinen feministinen liike siellä on. Samat aggressiot ovat rantautumassa Eurooppaan.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Ja pahinta on kun täälläkin se liittäytyy yliopistoihin jne.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

"Standpoint-teoria. Näitä uustermejä on feminismistä kuplinut hyvin paljon"

Lueskelin erään naisen blogia ja hän totesi viisaasti: feministin aivot ovat kuin tippaleipä, jossa sähköimpulsit vilisevät valtoimenaan ja kun tarpeeksi ne törmäilet toisiinsä, kuuluu "Jursk".

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Pälveltä on jäänyt huomaamatta, että Unkarissa sukupuolentutkimus on lopetettu nimenomaan poliittisella päätöksellä eikä tieteellisin perustein.

Samaten häneltä on jäänyt huomaamatta kuin persulit itsekin luovat itselleen omaa terminologiaa jossa muut eivät pysy mukana. Mutta Pälve ymmärtää joka ikisen tieteeksi hyväksymänsä tutkimushaaran oman terminologian ihan yleiskielenä. Puhumattakaan kaikista muista uskonnoista.

Jonkin verran erilaisia feministejä, anti-feministejä ja asiaan välinpitämättömästi suhtautuvia tuntevana, olen päätynyt käsitykseen, että kritiikin vastaanottamiskyky ei korreloi mitenkään feminismiin suhtautumisen kanssa.

Mutta olen toki pöyristynyt sikojen puolesta jos persulia on verrattu niihin. Siat ovat fiksuja, siistejä ja sosiaalisia eläimiä.

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve

Pidän jokseenkin erilaisena sellaista terminologiaa, jonka käyttöä vaaditaan muiltakin sillä uhalla, että muutoin toinen osapuoli loukkaantuu ja lopettaa keskustelun. Tällaisesta termistä esimerkkinä vaikka mainittu naisoletettu.

Kun tuota termiä toistellaan ja toistellaan, niin jengi sitten ihan täpinöissään luulee naisten haluavan, että heitä kutsutaan naisoletetuiksi.

"Hei. En ole varma oletko nainen, kun oot ton näköinen, mutta oletan, että olet nainen, joten olet minulle naisoletettu, mutta saatat toki olla mieskin."

Mainio, sensitiivinen tapa lokeroida toinen.

Tuli tästä mieleen, että olin aika vasta kirjallisuutta käsittelevällä luennolla. Siellä oli yhtenä puhujana femininistikirjailija. Keskustelu meni yhdessä välissä mies- ja naiskirjailijoiden eroavaisuuksiin. Ajattele, kuinka kauan tällä feministillä tuli muodostaa lauseet, kun hän ei suostunut käyttämään mies- ja naistermejä, mutta koetti silti puhua sukupuolten keskimääräisistä eroista, puhumattakaan siitä, että hän halusi jokaisessa lauseessa ottaa myös muunsukupuoliset huomioon.

Omasta mielestään hän varmaankin oli sensivitiivinen ja mitä kaikkea, mutta kuulijoiden mielestä hän oli hidas jaarittelija ja sekopäinen. On aivan sairasta olettaa, että yleisössä joku loukkaantuu, jos hän käyttää joko termiä "mies" tai "nainen." Ne eivät ole mitään kirosanoja.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Ehkä Pälve vielä myös joskus osuu luennolle jossa opetetaan, että yksitäistapausten yleistäminen on heikkoa argumentointia.

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve Vastaus kommenttiin #12

Ehkä opin ehkä en, mutta tähän se ei liity mitenkään, sillä nais- ja miesoletettu -termien funktio on juuri tuo, että vältyttäisiin puhumasta miehistä ja naisista. Tämä feministi puhui juuri siten, kuten kulttiin kuuluu.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Pälveltä on jäänyt huomaamatta, että Unkarissa sukupuolentutkimus on lopetettu nimenomaan poliittisella päätöksellä eikä tieteellisin perustein."

Poliittisella päätöksellä Suomessa aloitettiin islamintutkimus yliopistossa, tieteellistä perustetta ei tälle ainakaan löydy.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Islamin tutkimusta on harjoitettu Suomessa vuosikymmeniä eri yliopistoissa. Ja hyvä niin.

Nyt Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta haki viime vuonna rahoitusta islamilaisen teologian opetukselle opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Kun ministeriö hyväksyi yliopiston hakemuksen, opetus alkaa ensi talvena yhden lehtorin voimin. Aloite tuli siis yliopistolta. (https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/opetus-ja-opisk...)

Kyseistä teologisen tiedekunnan oppiainetta ei pidä sekoittaa humanistisen tiedekunnan jo vuosia jatkuneeseen islamtutkimukseen vaikka ne pyrkivätkin tekemään yhteistyötä.

Kyseiselle opetukselle on hyvinkin laajaa tarvetta sillä islamilaisen teologian tuntemus näyttää olevan hyvin vähäistä. sen osoittavat myös kirjoitukset täällä US:n Puheenvuoropalstalla.

P.s. Mikä olisikaan Makkosen perustelu, että Islamia ei pitäisi tutkia ja oppia ymmärtämään? Entä, että halukkaita ihmisiä ei saisi opettaa tuntemaan ja ymmärtämään sen käytäntöjä?

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

Kyllä sinä Myyryläinen annoit vaarallisen linkin tuonne yliopiston nettisivulle. Makkonen saattaa siitä pahastua ja sirkuspellen pukuun verhoutunut persuaktivisti intoutuu vielä enemmän motostaan kaikki kulttuurit tuhottava. On tuo toki rehellinen persuistin mielipide!

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Mikä olisikaan Makkosen perustelu, että Islamia ei pitäisi tutkia ja oppia ymmärtämään?"

Kyseessä on yhtä politisoitunut aihe kuin ilmastonmuutos ja sukupuolet, eli aiheita ei tosiasiallisesti tieteellisesti tutkita ja ulos syötetään vain poliittista yhden totuuden propagandaa. Vitsi varmaan tuo että aloite tulee yliopistolta.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Ilmeisesti valtiotieteissäkään ei pitäisi tutkia puolueita jos kohteen politisoituminen estää tutkimuksen? Sisaalipolitiikkaa ei saisi politisoituneena tutkia eikä terveydenhuollon järjestämistä, sotimista j.n.e. läpeensä poliittisia asioita.

Aloite islamilaisen teologian opetukseen Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa tuli todellakin yliopistolta eikä päinvastoin poliittisena päätöksenä hallinnosta saati vitsinä Makkoselta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Useimmissa aiheissa on vielä politiikan näkökulmasta useita puolia ja hyväksytään muitakin totuuksia, ja sitten on nämä joissa tämä uusliberalistinen ja kulttuurimarxilainen ideologia määrää mikä on totuus ja sille ei ole vaihtoehtoja. En pidä Myyryläistä niin kognitiivisesti rajoittuneena etteikö olisi tätä yhteiskunnallsta ongelmaa huomannut, taitaa vain kettuilla aikansa kuluksi.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #16

Ymmärrän toki, että joillekin eriävien mielipiteiden kohtaaminen iskee kuin 10000 volttia kulttuurimarksismia.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #18

En ymmärrä syytä pelleilyysi, väitätkö tosissasi ettet näe kuinka tulehtuneita muutamat aihealueet ovat, tiedotus täysin yksipuolista propagandaa ja samaa voi hyvällä syyllä olettaa myös yliopistotutkimuksesta.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen Vastaus kommenttiin #19

Tuttua ja tunnettua makkostelua. On yliopistoissa muitakin opettajia kuin persuja!

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #21

Persuleita yliopisto-opettajissa? Harjoitetaanko yliopistoissamme jo matukriittistä tutkimustakin? Sehän vaaraansaattaa koko punaviheriäisen kulttuurimarksilaisen mädätyksemme ennenkuin olemme saaneet jäydettyä kansan terveen selkärangan. Nehän nousee vielä kumpujen yöstä ihan Talvisodan hengessä sotkemaan meidän itukuppimme ja punaviinimme bouquet:n. Ihan hirveetä ja vallan kamalaa!!!

Käyttäjän TommiMkinen kuva
Tommi Mäkinen

"tutkijoiden mukaan nykyisessä muodossaan naistutkimus täyttää lähes kaikki näennäistieteen tuntomerkit." lollerot :D
Elikkäs akkojen hömppää.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Naistutkimuksen_krit...

Itse suhtaudun samalla vakavuudella feminismiin ja sukupuolentutkimukseen kuin enkeli-hoitoihin ja yksisarvis-terapiaan.

Eikai siin muuten, mut noillakin miljoonilla vois tehä oikeaa tiedettä, ettii syöpähoitoja tjtn. Mut ei, pitää "tutkia" kuinka monta sataa sukupuolta on ihmisillä yms. shittiä, ja sit hämmentyneet soija-pojat/-tytöt ei ees tiedä mitä vessaa käyttää..

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve

Ja tästä syystä sukupuolentutkimus on lopetettu myös Norjassa.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Jos Pälve viittaa NIKK:n Aivopesu-jupakkaan josta Persuleiden äänenkannattaja virheellisesti taannoin uutisoi niin on syytä todeta:

NIKK ("Nordisk institutt for kunnskap om kjønn") on ei vain norjalainen vaan yhteispohjoismainen projekti joka pyöritti tutkimus- ja koordinointikeskusta Oslossa. Vuonna 2010 Aivopesu-ohjelman julkistamisen aikaan sillä oli messevä kuuden ihmisen vahvuus. Se muotoa muutettiin ja se kilpailutettiin. Nyt sen toimintaa hoitaa tämänhetkisellä mandaatilla Göteborgin yliopisto ja ruotsalainen sukupuolitiedotuksen sihteeristö. Tämänkertainen mandaatti kestää tämän vuoden loppuun. Sitten ehkä jotain uutta tai jatkavat samaan malliin. Lisätietoa: http://www.nikk.no/

Lisätietoa norjalaisesta sukupuolentutkimuksesta voi lähteä hakemaan vaikka tämän linkin takaa: http://www.gender.no/Gender_research. Sieltä kun kaivautuu eteenpäin, löytää esimerkiksi käynnissä olevioa projekteja eri norjalaisista yliopistoista.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

Annan vinkin Pälveelle ja hänen hengenheimolaisilleen. Persujen ja heidän hengaajiensa keskuudessa on pidetty kovaa meteliä katupartioinnin puolesta. Siis kyseessä olisi ei viranomaisten toiminnasta, vaan muusta aktivismista.

Sukupuolen tutkimista persut voisivat laajentaa vaikka "odinistien" kanssa yhdessä.

Vaatisitte hameeseen pukeutunutta henkilöä näyttää, että mitä sieltä hameen alta löytyy! Samoin huosuja jalassaan pitävät tulee vähintäin koittamalla todeta joko urokseksi tai naaraaksi. Saisihan tuossa persuaktivistit aikansa kulumaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset