Huutavan Ääni Dystopiassa Kaikki kulttuurit on tuhottava

Koulukiusaamisen liittyvät harhakäsitykset estävät ongelmiin puuttumisen

  • Koulukiusaamisen liittyvät harhakäsitykset estävät ongelmiin puuttumisen

Koulukiusaamisesta julkisuudessa puhuttaessa jopa asiantuntijalausuntojen osalta esiintyy monesti sellaisia harhakäsityksiä, että tuntuisi niiden perustuvan enemmänkin Simpsons -animaatioon, kuin oikeaan elämään. Esittelen kolme yleisintä harhakäsitystä.

 

  1. Koulukiusaajilla on huonot kotiolot ja he purkavat koulussa pahaa oloaan muihin oppilaisiin.

 

  1. Koulukiusaaja saattaa olla koulun kingi, mutta varmasti opiskelujen jälkeen hän päätyy johonkin huonoon työpaikkaan tai sitten syrjäytyy.

 

  1. ”Kaikki kiusaa” yhtä oppilasta, jolloin tilannetta ei voi ratkaista, kuin siirtämällä kiusattu toiseen kouluun.

 

Ensinäkin pitäisi huomata, että väittämät ovat ristiriidassa keskenään. Oppilaisiin pahaa oloaan purkava argessiivinen ääliö ei ole mikään koulun kingi, eikä taatusti saisi aikaiseksi tilannetta, jossa kaikki kiusaa yhtä. Ylipäänsä. Yksi pahaa oloaan purkava idiootti ei ole ”kaikki.”
Tiedän, että aina kaikessa on poikkeuksia ja varmasti löytyy myös pahaa oloaan muihin oppilaisiin purkavia lapsia/nuoria, mutta on hölmöä, että julkisuudessa puhutaan lähes ainoastaan tällaisista kiusaajista. Kenties sitä tehdään samasta syystä, kuin se, että puhutaan kiusaajien tulevaisuudessa syrjäytyvän. Tokihan osa syrjäytyy, ja niitä tykätään mehustella. Mutta mikään tutkimus ei osoita, että kiusaajat syrjäytyisi yhtään herkemmin, kuin muut ihmiset, päinvastoin. Kiusaaminen auttaa kiusattuja pärjäämään elämässä. Onhan se hauska mehustella kiusaajaa, joka syrjäytyy, mutta on vähän valheellista unohtaa, että esimerkiksi Alexander Stubb on ollut koulukiusaaja.
Tutkimusten mukaan kiusaajat ovat yleensä normaaleista tai jopa paremmista perheistä lähtöisin, ja kiusaaminen parantaa heidän sosiaalista asemaa, mikä johtaa laajempaan kaveripiiriin ja aktiiviseen seksielämään. Hyvä karisma ja manipuloimiskyky auttaa myös työelämässä, joten vain harva koulukiusaaja syrjäytyy.

Toiseksi pitäisi huomata, että ne harhakäsitykset estävät opettajia ja muuta henkilökuntaa puuttumasta koulukiusaamiseen. Viittaan numeroilla aiempiin väittämiin:
 

1. Kun etsitään koulukiusaajia, etsitään vain pahaa oloaan purkavia argessiivisia öykkäreitä, niin silloin harvemmin tunnistetaan oikeita koulukiusaajia lainkaan.
2.Tämä fraasi, vaikka lohduttaa kiusattua, on kuitenkin usean kiusaajan kohdalla valhe. On kiva sanoa, kun kallis maljakko hajoaa, että lasisirut tuo onnea, mutta koulukiusaaminen ei ole sellainen asia, jossa kiusattua tulee vakuutella, että asioihin ei tarvi puuttua, kun ongelma tulee tulevaisuudessa ratkaisemaan itsestään, koska Disneyn Helinä-Keiju. Kiusaaja esitetään vääjäämättömänä lopullisena häviäjänä, joten miksi rangaista häntä nyt? Paha kun saa aina palkkansa.
3. ”Kaikki kiusaa yhtä oppilasta” -tilanne on monella kiusatulle tuttu skenaario. Eli tämä oli väittämistä epävalheellisin. On kuitenkin ilmiselvää, että ei kokonainen luokka yhtäkkiä ala kiusaamaan yhtä oppilasta ihan itsestään. Enkä tarkoita tällä sitä, että oppilas kerjäisi kiusaamista, tai että oppilaassa olisi jotain niin pahasti pielessä, että häntä olisi ”pakko kiusata”.
Tarkoitan sitä, että joku tai jotkut manipuloi muita kiusaamaan yhtä. Esimerkiksi levitellään pahoja juoruja, laitetaan vessan seinään tekstiä, ilkeämielisiä ryhmächatteja, anonyyminä nettiin valheita, muokataan ilkeitä kuvia. Mitä vain voi tehdä. Ei oikeasti tarvitse kuin yhden todella aktiivisen kiusaajan, niin tämä kykenee yhdestä oppilaasta tehdä todella epäsuositun. Jopa niin epäsuositun, että myös tämän kiusatun kanssa aikaa viettävistä oppilaista tulisi epäsuosittuja, jos vaan kiusatun kanssa aikaa viettäisivät. Yleensä ison kiusaamismyllytyksen uhri jätetään yksin, koska kukaan ei halua joutua kiusaajan/kiusaajien seuraavaksi uhriksi.
Kiusaamisen motiivina on eri kouluissa eri asiat. Voidaan kiusata laihuuden takia, lihavuuden takia, huonojen numeroiden takia, hyvien numeroiden takia, köyhän perheen takia, varakkaan perheen takia, jne.
On hassua ajatella, että kiusaamisen syy olisi mitenkään relevantti. Se on täysin hatusta vedetty sillä logiikalla, että kiusaaja on etsinyt kiusatusta sellaisen piirteen, joka erottaa hänet muista luokan oppilaista. Kiusattu voi siis huokaista helpotusta. Hänellä tuskin on oikeasti mitään huonoa piirrettä, jonka vuoksi ihmisillä olisi oikeus kiusata häntä tai muutoin kohdella häntä kaltoin. Se piirre oli vain sellainen tekijä, jolla hänet pystyi erottamaan muista. Esimerkiksi kiusaaja ymmärtää kyllä, että hän ei voi haukkua jotain blondien hiuksien takia, jos ympärillä on muitakin blondeja. Kiusaamisen syy pitää olla jokin sellainen, mikä erottaa tämän yksilön muista.
Tämän vuoksi jos koitetaan ratkaista kiusaamisongelma sillä, että kiusattu siirretään toiseen kouluun, ei tehdä mitään hyvää, koska siinä vaiheessa kiusaaja/kiusaajat vain etsii seuraavan uhrin, jota kiusata. Mitään ongelmaa tuolla ei ratkaista.

Sivuhuomiona muita motiiveja kiusaamiseen: Kiusatuksi valittu oppilas on sosiaalisesti heikko, eli hänellä ei ole joko voimia pistää vastaan, tai kavereita, jotka puolustaisivat. Niin ikään helppo uhri. Tästä syystä monesti juuri uusi oppilas joutuu kiusatuksi.
Kiusatuksi valittu oppilas voi myös olla kiusaajan silmissä potentiaalinen uhka. Tällainen henkilö on esimerkiksi lahjakas jossakin, mikä voi tehdä hänestä suositun. Kiusaaja koittaa siis ampua tämän alas ennen kuin on liian myöhäistä.
Kiusatuksi valittu oppilas voi myös olla potentiaalinen koulukiusattujen puolustaja. Tällaiset oppilaat kiusaajat näkevät uhkana ja pyrkivät näyttämään heille kaapin paikan jälleen ennen kuin on liian myöhäistä.


Mitä sitten pitäisi tehdä?

 

Ensinäkin auttaa oppilaita tunnistamaan kiusaaminen. Ei tulisi niin herkästi ”kaikki kiusaa”-tilanteita, kun lapset/nuoret tunnistaisivat olevansa mukana kiusaamisessa. Harvat oppilaat tietoisesti kiusaavat, heidät on lähinnä manipuloitu siihen. Tämä veisi valtaa kiusaajilta.

Toiseksi pitäisi laittaa koulukuraattorit selvittämään kiusaamisen syyt ja taustat, ja etsimään se taho, joka manipuloi kiusaamista. Tämä manipuloiva oppilas tai oppilaat tulisi siirtää erityiskouluun opiskelemaan. Se ratkaisisi kiusaamisongelman kertaheitolla.

On surullista kuinka yleistä se on, ettei kiusattu saa apua kertomalla opettajille koulukiusaamisesta. Toisinaan pääkiusaaja on jopa niin hyvä manipuloija, että saa opettajatkin kiusaamaan kiusattua tai onnistuu luomaan vallalle käsityksen, että kiusattu on koulukiusaaja. Tämä käsitys on yllättävän helppo luoda, kun oletetaan kiusaajan olevan agressiivinen hylkiö, ja kiusatun olevan opettajien suosikki.

Meidän pitäisi vaihtaa käsityksemme koulukiusaamisesta. Kärjistäen nykyinen ajatusmaailma on sellainen, että kiusaaja on uhri (kotivaikeudet, tuleva syrjäytyminen) ja kiusattu on ongelma (joka tulee siirtää toiseen kouluun.) Mielestäni käsityksemme on täysin päinvastainen kuin sen pitäisi olla. Oikeasti kiusaaja on ilkeä omanedustavoittelija, joka nostaa itseään sortamalla muita, ja kiusattu on uhri.

Lopuksi. Kiusaaminen on iso ongelma, joka pahimmillaan tuhoa elämiä. On surullista kuinka tätä ongelmaa on koitettu erinäisin keinoin vähentää vuosien varrella, mutta uutisista saa kuvan, että ongelmat ovat lähinnä pahentuneet vuosi vuodelta.

Toivotan kuitenkin jaksamista kaikille peruskoululaisille ja muille opiskelijoille. Jos näette kiusaamista: Puuttukaa siihen. Kiitos.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän PauliVennervirta kuva
Pauli Vennervirta

Olen aika usein ollut blogistin kanssa eri mieltä. Risti seinään, saatan jopa suositella tätä kirjoitusta.

Oman kokemukseni mukaan kiusaaja kiusaa siksi että hän voi, että ympäristö sallii sen. Hän saa kiusaamisesta aina jotain. Tyydytyksen tunteen siitä että hän saattoi alistaa jotakuta, hyväksyntää ympäristöltä.

Omat kokemukseni olivat sen verran kovia että opetin omat lapseni puolustautumaan. Toisen kohdalla koen onnistuneeni, toisen kohdalla heikommin. Koulusta ei voi tehdä taistelukenttää mutta jos fyysinen puolustautuminen kohtuuden rajoissa ratkaisee asian, niin hyvä.

Eräässä ryhmässä henkilö kertoi kuinka häntä oli hakattu porukalla koulun pihalla. Ryhmä tarkkailuluokan poikia oli kulkenut ohi, katsonut tilannetta ja vetänyt sen jälkeen kiusaajia pitkin asfalttia. Kuulemma yksi vastaan monta - tilanne oli heistä epäreilu. En voi suositella kuitenkaan ratkaisumalliksi.

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve

Kiusaaja pyrkii valitsemaan sellaiseen kohteen, jota on mahdollisimman helppo kiusata. Jos kohde laittaa heti hanttiin, sanallisesti tai fyysisesti, kiusaaja luultavasti etsii uuden uhrin. Toki jos kiskaisee heti kiusaajaa turpaan, se voi johtaa jonkinlaiseen kostoon, mutta systemaattinen vuosia kestävä kiusaaminen on vältetty. Kiusaajat ei yksinkertaisesti jaksa kiusata sellaista, jolta saa nyrkistä naamaan (vaikka lyöjä olisi fyysisesti kiusaajaa heikompi), koska aina löytyy joku sellainen uhri, joka ei pistä hanttiin.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Hyviä pointteja. Keskusteluissa usein näyttää, että kiusaaminen on kriitikoille yksinkertainen abstrakti ilmiö, joka ratkeaa, kun vain kielletään kiusaaminen ja otetaan kovat otteet käyttöön.

Itse olen näissä keskusteluissa korostanut sitä, kuinka koulukiusaajat eivät tavallisesti ole luokkien hylkiöitä vaan peräti sankareita, jotka näyttävät epäsuosituille yksilöille paikkansa hierarkian alapäässä ja siten saavat osakseen ryhmän arvostusta. Usein epäsuosion syynä voi olla, kuten sanoit, että henkilö muodostaa kiusaajille tai muille ryhmän jäsenille uhan heikkouksiensa, erilaisuutensa, osaamisensa, älykkyytensä tai asemansa vuoksi.

Kiusaajat voidaan siis usein jakaa toimeenpanijoihin ja kannattajiin. Jälkimmäisiä voivat olla jopa kaikki muut ryhmän jäsenet. Mainitsemasi manipuloijat ovat epäilemättä usein kolmas rooli.

Mutta toki ne hylkiötkin saattavat kiusata, yrittäessään epätoivoisesti saavuttaa asemaa.

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve

Koetin ilmaista, että kiusaajat manipuloi. Eli varsinaisia kiusaajia on hyvin vähän, mutta he onnistuvat manipuloimaan toiminnalleen yleisen hyväksynnän ja saavat muukin karttamaan kiusattua.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Ok joo, se voi olla tavallisempaa ja sinällään suoraviivaisempaa.

Sitä yritin tuoda esiin, että manipulointia ei sinällään aina tarvita jos kiusaaja vain toteuttaa yleistä tahtoa. Mutta toki tällöinkin kiusaajan myös kannattaa kehittää lisää oikeutusta kiusaamiselle, maksimoidakseen saamansa arvostuksen.

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve Vastaus kommenttiin #5

Uskon, että tämä "yleinen tahto" syntyy juuri manipuloinnin kautta.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Olen nähnyt paljon kiusaamista kouluissa ja osaan olen laittanut itseni väliin ja osan olen antanut mennä.

Sitä en vain ymmärrä,että miten kuvitellaan lasten lopettavan kiusaamisen,jos aikuiset näyttävät jatkuvasti mallia?

Kaikki lähtee jonkinlaisesta nälvimisestä kuten hyvin toteatkin..haetaan jokin poikkeavuus.
Lasten ja nuorten kesken se helposti lähtee lapasesta jolloin väkivalta tulee peliin mukaan..aikansa jatkuvana siitä voi muuttua rajaton väkivalta jonka jäljet on jo pahoja.

Pointtini on siis fokuksen suuntaaminen esimerkin antajiin.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Tällä kertaa olen Pälveen kanssa samaa mieltä. Piti se tämäkin päivä nähdä mutta kaikki mikä ei tapa, vahvistaa, paitsi kiusaaminen.

On kuitenkin syytä muistaa, että "huonot kotiolot" eivät korreloi sosioekonomisen aseman kanssa. Hyvätkään mareriaaliset olosuhteet eivät takaa hyvää ja hyvin kasvattavaa perhe-elämää eikä niiden puute sitä estä vaikka äärimmillään tekeekin sen vaikeaksi.

Enemmänkin erilaisilla kiusaajilla lienee kyse opittujen mallien toistamisesta pyrittäessä olemaan menestynyt ja suosittu kaveripiirissä. "Kovis" on suosittu roolimalli ja aina löytyy halukkaita adjutanteiksi jotka saavat nostetta uralleen "kingin loisteesta".

Jos suosiota ei saa muuten, sitä voi yrittää pelolla sillä silläkin voi saada valtaa ja vallasta "kiksejä".

Ja kovasta koulukiusaajasta tulee hyvinkin todennäköisesti kova työpaikkakiusaaja sekä lopulta rollaattoriterroristi.

Kristiina Laine

Aggressiivinen, kahdella geellä. Hieno teksti noin muuten!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset